Vanha mies suurleirillä – day 3

Posted on

Sunnuntaiaamu koitti myös Tampersesterissa. Kellon soidessa 8.30 heräsin sikeääkin sikeämmästä unesta. Olin selvästi levännyt. Kenties myös kuollut yön aikana. Loppuviikon unenpuutteen väsymys oli erilaista tämän kanssa. Olin selvästi levännyt, mutta lisäuni olisi silti maittanut. Koska en myöskään päässyt ylös sängystä, päätin pötkötellä vielä hetken. Nautin hetkestä – lasten kanssa miesten reissussa.

Aamiaisella tuli kiire, sillä vanhukset ja savolaiset olivat valloittaneet Cumuluksen aamiastilan. Molemmat ryhmittymät hortolivat toisten, ja itsensä tiellä pienet lautaset kädessään. Mikä siinä munakokkelin hakemisessa on niin helvetin vaikeaa!!! Ettekö usko että täällä on mies tuskissaan!!

Joka paikkaa särki. Paitsi jalkapohjia ja päälakea. Ja paljon. Sängystä nouseminen, aamiashuoneessa tetsaaminen, savolaisten potkiminen ja kaikki muut aamun askareet tuottivat järkyttävää kipua. Ei perinteistä lihaskipua, vaan sellaista infernaalista särkyä, jota toivotaan lastenraiskaajille vankilassa. Treenit alkaisi 45 minuutin päästä ja on päätöksen paikka. Jääkö Sisu Gym edustamatta viimeisenä päivänä? Kykenenkö tekemään yhtään mitään jos menen? Mitä jos muut ovat ihan ok ja minä ainoa joka itkee pelkästä paikallaan seisomisesta? Tein nopean päätöksen – Buranaa 800:sta huuleen ja dobokki päälle. Vielä en luovuta – saatana.

Mestari Li Pyo Jin ja Grandmaster Piirinmestari piti yhdessä alkulämmöt. Kuulemma ihan kevyet ja hymyili perään. Ei ollu muuten kevyet. Olisi kuitenkin pitänyt viedä vaan lapset ja mennä itse Plevnaan, ne kestää paremmin. Viivajuoksua sun muuta. Eikö ne perkele ymmärrä että täällä on ihmiset tuskissaan??? Jonossani edellä oli mustavöinen nainen, joka kyseli onko kukaan löytänyt karkureittiä. Jopa lapsilla oli hiki ja punaiset posket.

Alkuhelvetin jälkeen jakauduimme ottelu-, tai liikesarjatreeneihin. Menin liikesarjaaan ja jälkeläiseni ottelutreeneihin. Liikesrjatreenit piti Mestri Li Pyo Jin. Hinkkasimme puolitoistatuntia ykköspumsen keskisakaraa, eli sitä ”ylätorjunta – etupotku – lyönti” komboa. Tämän puolentoistatunnin jälkeen totesin osaavani tuon kombon huonommin kuin koskaan aikasemmin. Siinä hinkattiin sormien asentoa, ranteiden kääntöjä, varpaiden asentoa, tukijalan siirtoa jne jne jne. Olen aikaisemmin pitänyt Poomse kilpailijoita vähän spedeinä, mutta en enää. Taas pidettiin polvea ylhäällä ja pelkkää säärtä piti nostaa polven ollessa koko ajan ylhäällä. Hiki virtasi ja koko kroppa tärisi. No, en siis osaa ykköspumsea ja totesin olevani tässäkin lajissa täysi tunari. Aloitan uudestan valkoisella vyöllä, sillä en ansaitse muuta.

Nopeat välipalat ja sitten oli 1,5 tunnin spirit training. Tämä sisälsi erilaisa kisoja ja kilpailuja ryhmissä. Yhteistä niillä oli se, että kaikissa loppui kunto kesken. Pukuni oli aivan märkä kun hommat saatiin purkkiin. Pari valokuvaa ja kotio.

Summa summarum – oli todella kivaa. Haastavaa, rankkaa, mutta kivaa. Paljon uusia ihmisiä ja hienoja taekwondokokemuksia. Suosittelen muillekin. Oloni on nyt lopen uupunut – mutta MAHTAVA!!!!


Tampester päivä 2 – tätä minä pelkäsinkin

Posted on

Lavvantaiaamu tampereella. Hämeenpuiston Cumulus tarjosi meille aamulla parastaan. Tarjolla oli munakokkelin ja muun perussetin lisäksi myös mustaamakkaraa ja puolukkahilloa. Henkka otti – minä söin.

Treenit alkoi aamulla klo 10 eilen esitellyn korelaisen nuoren naisen komennossa. Jengi ajettiin alkulämpöjen jälkeen kolmeen ryhmään. 10-6kup, 5-2 kup ja poomit + mustat omassa ryhmässään.  Olin Renen kanssa samassa ryhmässä. Henkka joutui tuohon 10-6 kup ryhmään.

Ohjelma oli seuraava: treni 1: Poomsae, treeni 2: potkutekniikka ja treeni 3: ottelu. Aamumme ryhmässä alkoi mielestäni aika napsakalla alkulämmöillä, jotka oli siis toiset alkulämmöt heti alkulämpöjen jälkeen.  Jakauduimme neljään jonoon, jossa sitten nautikselimmekin olostamme seuraavat 1,5 tuntia. Ensimmäistä poomsaeta emme tehneet, sen sijaan opettelimme perusaskelia, perustorjuntoja jne. Old school meininki jatkui ja koko ajan piti tehdä kovempaa ja kovempaa. Likka opetti perusasennot ihan hyvin ja ollakseen täysi sadistiksi hän kuitenkin hymyili koko ajan pirteästi. Polvennoston tärkeyttä hän korosti, koska se on avain kaikkeen. Ja sitä polveahan sitten nostettiin kerran jos toisenkin. Kierto- ja sivupotkuja piti tehdä päänkorkeudelle ja mokoma voodoonoita kehtasi sanoa minulle . ” kick up, no? Why no kick up? You kick up now yes?”. Tähän sitten melko tehokas loppujumppa ja sitten lounastauko.

Lounaaksi söimme eväitä ja fiilis oli korkella. Osallistujia oli paikalla 120 ja jokaisella hymy herkässä. Lounastauon aikana henkka laastaroitiin pikku onnettomuuden vuoksi. Varapukua ei ollut, mutta veri näyttää vlkoisessa dobokissa hyvältä.

Treeni numero 2 oli siis potkutekniikkaa. Totta kai reteet alkulämmöt ja sitten potkujen perusasioiden hiontaa. Ensin perus riviasetelmassa, jossa haettiin ensi polvennoston kautta sen tärkeyttä ja sitten painotettiin painonjakaumaa ja jalan palautusta. Tehtiin hyvin selväksi, että potkuun kuuluu lataus ja laukaisu. Sitten mentiin jonoissa parin kanssa. Nosteltiin taas vähän polvia. Tämän jälkeen pädiduunia ja loppulämmöt. Treenit oli hyvät, mutta nyt oli jo samalle päivälle lähes 4 tuntia harjoituksia. Tämä setä oli aika poikki. Vain Grandmaster Jung jäljellä.

Vartin tauon jälkeen Piirinmestari Jung otti siis ryhmämme haltuun. Olympiasankarilla oli kullitetut kaulukset ja kaikki. Ajattelin ja toivoin hänen pitävän arvolleen sopivat leppoisat treenit. Kävi ilmi, että ukko on kuntoiluhullu ja niin siis mekin. Nautin suuresti kun teimme taputuspunnerruksia. Aikuiset miehet 30 ja lapset ja naiset 10. Aikuisia miehiä oli mukana lisäkseni ryhmässä 3 ja kaikilla ikää ja painoa. Lapsissa oli taas kisakiertuetta kiertäviä tappelukoneita, jotka punnertaa unissaankin huvikseen. Oletteko koskaan muuten kokeillut olla punnerrusasennossa ja siitä lantiota jännittämällä pyörähtää 90 astetta? Ihanaa. Tätä tehtiin niin kauan, että jokainen oli mennyt 5 kertaa ”kellon ympäri”. Lisäksi tehtiin kaikkea muuta helvetissä keksittyä. Nosteltiin polveakin taas muutama sata kertaa. Ukko ei ollut koskaan edes kuullut sanaa KYMMENEN. Aina NELJÄKYMMENTÄ tai KOLMEKYMMENTÄ toistoa. Minä en ole ollut ikinä näin poikki. Se äijä oli ihan hullu. Katsoi silmiin, nauroi ja ruoski lisää.  Näin oppimielessä mieleen jäi hartioiden ikuinen rentous, askelluksen/liikkumisen tärkeys ja venyvyyden tärkeys. Ja ne polvennostot.

Treenien loppuvaiheessa en ihan oikeasti saanut jalkaa kymmentä senttiä irti maasta. Kyykkyyn meno täysi mahdottomuus, venyttelystä ei tullut mitään jne. AIVAN LOPPU. Siis totaalisen.

Tämän jälkeen oli vielä luento taken historiasta, jota piti 4 dan Jari Hintsanen. Kaksi ikäistäni kanssakärsijää nukahti tatamille kesken luennon. Ei suinkaan luennon vika, vaan tolkuttoman rankan päivän. Nyt en heitä edes vitsinä, mutta en oikeesti tiedä pääsenkö aamulla reeneihin. Mutta – oli todella nastaa. Ja tulen ensi vuonna uudestaan. Aion myös vaikka pakottaa osan teistä Sisun vanhoista mukaani.           Grandmaster Jung ja V-mäen pojat

 


Tampester – ekat reenit takana

Posted on

Ensimmäiset suurleirin harjoitukset takana. Treenit veti Suomen poomsae maajoukkuuen päävalmentaja Ji Pyo Lim ja kaksi korelaista Taekwondo peace corpsin mustaväistä taekwondointa. Ensimmäiseksi illaksi oli tullut paikalle jo noin 50 henkilöä ja huomenna tulee lisää. Mukavaa oli se, että mukana oli suurin piirtein puolet aikuisia. Keltaisesta vyöstä mustaan. Ja ei tarvinnut Sisulaisena ainakaan hävetä. Eli samanlaisia tunareita ne on muuallakin. Toki joukossa oli muutamia huipputason alle 20 vuotiaita, mutta niistä viis.  Pääkoutsi itse oli vielä matkalla ja ottaa ohjat sitten huomenna.

Alkulämmöt otettiin juoksemalla rivissä hiljempaa ja kovempaa. Väliin tehtiin erilaisia hyppyjä, polvennostoja ja peruspotkuja. Sitten jakauduimme kahteen ryhmään. Osa meni ottelutreeneihin. Minä jäin perheen pienimmän kanssa perustekniikkatreeneihin. Kyseessä oli melkoisen oldschool treenit, tosin onneksi aika kevyet. Onneksi todellakin. Yhtään kovemmat ja olisin ruvennut itkemään väsymyksen vuoksi.

Meitä ohjasi Peace Corpsin mustavöinen (4 dan) tyttö joka puhui pelkkää koreaa ja sitäkin melkoisen tiukalla äänensävyllä. Onneksi siihen on jo kotona tottunut. Harjoittelimme peruspotkuja ja torjuntoja. Tyttö potkaisi sivupotkun suoraan kohti kattoa ja meidän piti tehdä sama perässä.  Aika harva siinä onnistui. Mukavan säväytteen antoi se, että meidän piti koko ajan laskea mukana koreaksi. Jostain syystä lukion koreankurssini jäi vähiin,  mölisin siis mukana jotain omiani. Kovalla äänellä tietysti kuten tyyliin kuuluu. Oli ihan mukava kokea erilaiset treenit. Vielä mukavampaa oli huomata pysyvänsä mukana. Jollain tavalla.

Treenit kesti n. tunti kaksikymmentä minuuttia. Loppukevennyksenä Ji Pyo sanoi että tänään vain lämmiteltiin ja huomenna sitten mennään todella kovaa koko päivä.

Nyt juodaan poikien kanssa hotellin baarissa palautusjuomat ja mennään nukkumaan. Huomenna lisää. Jos kykenen.


Viime hetken herkistelyt

Posted on

Frankfutin lentoasema, perjantai klo 12:00

 

Varsovan valmistautumisleiri meni juuri kuten pelkäsinkin. Liian vähän unta ja liikaa ruokaa. Ensimmäisen yön nukuin erinomaisesti ja jopa täydet 7 tuntia. Sehän tekee yhteensä jo 10 tuntia kahden edellisen yön saldoksi. Loppuun asti trimmatun kamppailukoneen tavoin pysyttäydyin poissa pitkin konferenssipäivää tarjoilla olleista herkuista. Edes kroissanttiin en koskenut. Pitkin päivää kuulin mielessäni olympiamestarin karmaisevat huudot seuraavana iltana – otetaan vielä 30 punnerrusta!!!! Varsinkin se lihava siellä takana. Ajattelinkin pyytää Heliä pakkaamaan minulle keltaisen vyön matkaan, niin voisin piilotella takarivissä.

Illan gaalan olin suunnitellut menevän nopeasti ja kevyesti syöden. Sitten suhteellisen aikaisin nukkumaan, sillä aamulla odottaa herätys ennen klo 7.00. Illalla oli kuitenkin mukava huomata, että tilaisuudella oli useita sponsoreita. Oli viinifirmaa, olutfirmaa, vodkafirmaa, snapsifirmaa jne. Kerrankin siis hienosti hoidetut bileet.

Istuin tuomariston pöydässä ja pääsin lavalle jakamaan yhden palkinnonkin. Muutamalla viinilasilla selvisin, enhän halunnut näyttää doktorin ja doktorin silmissä ihan urpolta. Kun varsinainen show oli ohi, sanoi eräs pöydän doktoreista, että tuonne kulman taakse on järjestetty konjakki- ja sikariklubi osaksi tilaisuutta, lähtisinkö mukaan. No niin – ehkä seuraksi… Ei mennyt kauaa kun huomasin suussani olevan pesäpallomailan kokoisen kuubalaisen ja kädessä isohkon konjakkilasin. Taas näin piirinmestarin jäätävät kasvot edessäni kun tunaroin kakkospumsea. Rupesin jo miettimään viikonlopulle kätevää escape plania ja otin sitä suunnitellessani vielä toisen konjakin.

Gaala oli muuttunut melkoisiksi bileiksi ja porukkaa oli paikalla nelisensataa. Olin hyvinkin ylpeä tehdessäni lähtöä nukkumaan klo 24.00, Saisin siis vielä 7 tuntia unta ja ehkä selviäisinkin korealaisesta kidutuksesta viikonloppuna.

Pois lähteminen kesti kuitenkin tunnin, sillä piti kätellä kaikki doktorit ja spekuloida Nico Rosbergin kaudesta jne jne. Klo 01.04 olin sängyssäni lopen uupuneena. Uni ei silti tullut ja viimeisen kerran kun, oli katsoin kello klo 03.15. Herätys pirisi klo 07:00 ja matkalla aamutoimille kompastuin silmäpusseihini. Vitutti kuin keravalaista.

Eli kolmen viimeisen yön unet on yhteensä vajaat 14 tuntia, lapset odottaa lentokentällä ja suunnittelen vakavasti nousevani vahingossa väärään koneeseen. Juuri nyt ei tunnu siltä, että Sisu Gymin lippua kannetaan kovinkaan kunniakkaasti Tampersesterin leirillä.


Kohti suurleiriä

Posted on

Lentokone, pilvien yläpuolella jossain Frankfurtin ja Varsovan välillä.

Ajattelin ensin raapustaa muutaman rivin harrastekollegoilleni tulevasta viikonlopusta, mutta nyt tuntuukin että kirjoitan muutaman lyhyen blogikirjoituksen koko kuluvasta viikosta. Tuskin näitä kukaan lukee, mutta onpahan kokeiltu sitten tätäkin. Bloggaaminen on kaiketi muotia näinä sosiaalisen median aikoina.

 

Varsinainen tarkoitus oli siis kirjoittaa tulevasta viikonlopusta, jonka tulen viettämään Tampereella. 7 ja 9 vuotiaat poikani ovat pyörineet viimeiset kuusi vuotta taekwondo tatamilla ja imeytyneet lajiin mukaan yllättävänkin syvälle. Kilpailuissa on ravattu ympäri Suomea ja kerran jopa koettu kansainvälistä meininkiä Tallinnassa. Pojat tykkäävät lajista paljon, pääsyynä tähän varmasti heidän tukena ja turvana olleet valmentajat, joita pikku-ukot kunnioittavat. Aika paljon isäänsä enemmän. Ja yhtä paljon varmasti lajin kautta löytyneet uudet ystävät.

No se taustoista, aika mennä asiaan ennen kuin kone putoaa Varsovaan. Välihuomautuksena on muuten jälleen kerran todettava, että Lufthansan palvelu, tarjoilu ja hintataso pesee taas kerran valitettavasti kotimaiset siniset siivet mennen tullen. Viikonloppuna on siis Suomen Taekwondoliiton Suurleiri Tampereella. Pojat haluaa sinne. Isompi oli jo viime vuonna mukana ystävänsä kanssa ja tykkäsi paljon. Nyt haluaa pienempikin mukaan. Pienempää ei vaan voi yksin päästää omaa keittiötä pidemmälle. Ennen postilaatikkoa on hävinnyt pipo ja hanskat, naapurin kohdalla on hävinnyt jo polkupyöräkin ja on sitä kotiin tultu joskus ilman housujakin. Muutenkin kaveri menee täysin oman päänsä mukaan. Sääli vaan, että järki ja logiikka ei asu kumpikaan sen pipon sisällä. Eli mukaanhan sinne leirille on mentävä ukkojen perään katsomaan.

 

Nyt taas hieman taustoja. Istuttuani vatsani kanssa 4,5 vuotta tatamin laidalla katsomassa poikieni touhua päätin itsekin palata kamppailuharrastuksen pariin. Järvenpään Sisu Gymillä nimittäin aloitettiin yli 30 vuotiaiden taekwondoryhmä. Itsehän sovin sinne mainiosti, sillä olen keväällä vasta 45 vuotias. Ajattelin homman olevan helppoa kuin heinänteko, sillä olenhan opiskeluaikoinani harrastanut aktiivisesti Zhuan Shu Kuan nimistä mättämistä. Eikä siitä ole kuin 20 vuotta kun sen puvun ripustin naulaan. Heti perään 2000-luvun alussa harrastin parisen vuotta taekwondoa. Hommahan vei Sisulla nopeasti mukanaan loistavan porukan myötä. Rakas vaimoni seurasi perässä puolisen vuotta myöhemmin ja kohta me varmaan puhutaan kotona pelkkää koreaa ja syödään kimchiä.

Tämän pitkäveteisen taustaläpätyksen jälkeen taas asiaan. Vanhempi poikani siis kysyi ettenkö minä lähtisi mukaan itse leirille, siis osallistumaan. Mitäs tuohon nyt voi sanoa: -”En minä uskalla”. –”Ei isin kunto kestä”. –”Oletko saatana hullu, siellähän on 12 tuntia treeniä?”

 

Olenhan kuitenkin omasta mielestäni perheen pää ja lasteni suuri idoli ja kauhukseni kuulin suustani ulos tulevat sanat: -”Totta kai isi tulee mukaan. Sehän olisi varmaan kivaa. Sitten pojat näette miten reenataan.”

Niinpä katsoin vuoroin leirin ohjelmaa, vuoroin 108 kiloista keski-ikäistä, rapakuntoista ja yliväsynyttä stressin runtelemaa ihmisrauniota, joka oli pukeutunut minun vaatteisiini. Ohjaajina toimii Joku Korealainen suurmestari jonka vyön alla on 4 x maailmanmestaruus, Olympiakulta, useita Aasianmestaruuksia ja varmaan jokunen piirinmestaruuskin. Sitten apuohjaajina on 4 ja 5 Danin Korealaisa. Perjantaina illalla ensin 2 tuntia, lauantaina taisi olla 6 tuntia ja sunnuntaina vielä nelisen tuntia reeniä. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että kun katson suoraan alaspäin, en näe minkävärinen vyö minulla on. Se jää puvun peittämän kummun alle.

Olin vakaasti päättänyt treenata muutaman viikon vähän kovempaa ennen leiriä. Olisi äärettömän noloa kuukahtaa sadan ihmisen edessä alkulämpöjen puolessa välissä. No se valmistautuminenhan meni sitten ihan persiilleen. Ensin pari viikkoa flunssassa ja sitten pienimuotoinen leikkaus. Onneksi vaimo sentään on hyvässä tikissä. Hän vaan ei ole leirille tulossa. Nyt Varsovan lähestyessä odotan siis leiriä ennen kaikkea pelonsekaisin tuntein. Mutta kuitenkin innoissani, on mielestäni suuri kunnia päästä tuon tasoisen opettajan nöyryytettäväksi.

 

Miksi sitten ajattelin kertoa koko viikosta, enkä vain pelkästä viikonlopusta. Noh, ajattelin alun perin ainakin levätä hyvin, vaikken kuntoilemaan ole päässytkään. Niin kuin tapana on, niin reisille menee sekin kovaa vauhtia. Maanantaina pääsin onneksi lähtemään jo kuuden jälkeen toimistolta, eli kotona ihmisten aikoihin. Maanantaina kuitenkin tuli sovittua melkoisen tärkeä palaveri tiistai-illalle, alkavaksi klo 19.00. Kotona olinkin jo puolen kymmenen jälkeen. Päivä meni pelkän lounaan voimalla, eli voimat oli poissa kun pikkuleijonilta joulun turnauksessa. Sitten nopea pakkaus, koska klo soi keskiviikkona rapsakasti klo 05.00 jotta ehdin 07.15 nousevaan saksalaisen lentoyhtiön operoimaan koneeseen. Yöunet jäi siis muutamaan hassuun. Matkan päätepysäkkinä siis Varsova, jossa keskiviikkona virallinen dinner, jossa seurana liuta Saksalaisia pankkiireita ja kiinteistösijoittajia. Taitavat olevan sukua toisilleen, koska kaikkien nimi näyttää olevan Doktor. Hipikayee, taitaa siis tulla fantsu ilta. Myöhään menee kuitenkin. Huomenna onkin taas aikainen herätys ja ilta päättyy gaalaillalliselle. Hyvät uutiset on se, että minulla on smokki. Huonot taas se, ettei se ole mahtunut päälleni vuoden 1998 jälkeen. No sekin menee myöhään ja perjantaiaamuna on herätys joskus klo 6 aikoihin. Lapset toimitetaan lentokentälle josta ajammekin suoraan Tampereelle ja tatamille. Jos minua jo nyt väsyttää kuin vetokoiraa umpihangessa, niin miltä tuntuu perjantaina. Ja nyt tuo täti sanoo jotain saksaksi ja tuijottaa. Isken siis silmää. Taitaa olla aika laskeutua.