Tippa kerrallaan

Posted on

Näin maaliskuun ensimmäisen päivän aattona voi melkein todeta kamppailun eturauhassyövän kanssa olleen vuoden tähän asti suurimman taistelun. Ja toivottavasti se ainakin terveyden osalta sellaiseksi jääkin.

Takana on nyt kaksi HDR-hoitoa. Tulee muistaakseni sanoista High Dose Radiation. Lyhyesti tuo tarkoittaa käsitykseni mukaan sitä, että nukutuksen alaisena suoraan eturauhaseen ammutaan reilumpi annos säteilyä. Siltä se ainakin tuntuu, sillä meikämannen kropalta vei viikon toipua molemmista. Jälkimmäisestä on tänään tasan viikko ja nyt on ensimmäinen suhteellisen normaali päivä. No miten tämmöinen 45-vuotias loppuun asti trimmattu/kulunut keho sitten kyseiseen keikkaan reagoi?

Ennen kun mennään siihen, niin kerron miten asennoitumiseni ihmisen ruumiiseen on tässä matkan aikana muuttunut. Ensimmäisissä blogeissani kerroin kuinka osa testeistä hävetti. Itse asiassa ihan alussa jopa nolotti kun 45-vuotistarkastuksessa kysyttiin onko eturauhaseen liittyvää PSA testiä tehty. Hihihiii – eturauhanen, hihhiihiii… Itse asiassa, mikä se on ja varsinkin missä helveteissä se sijaitsee? No, jos olet kuten minä ,etkä tiennyt, niin se sijaitsee kehon sisällä virtsarakon alapuolella ja peräsuolen etupuolella.

Niin, siitä asennoitumisesta. Koko tähänastisen rallin myötä olen alkanut ajattelemaan kehosta hyvin mekaanisena laitteena. Tuolta se juoma menee tuonne ja sitten tätä kautta se kulkee tuonne jne. Tämä vaikuttaa tähän ja tuo tuohon. En tiedä onko muuttunut asennoitumiseni hyvä vai huono asia. Ainakin sitä on oppinut ymmärtämään kehosta ja sen toiminnasta edes jotain. Lisäksi sitä on oppinut kuuntelemaan.

Se HDR-hoito. Kumpainenkin hoitokerta oli yön yli kestävä keikka Docrates sairaalassa. Koko keikkaan kuului monta eri juttua ja varsinkin ensimmäisellä kerralla se tuntui erittäin nöyryyttävältä kokemukselta. Onneksi koko henkilökunta on erittäin ammattimaista ja saivat hyvin epämiellyttävän keikan tuntumaan edes jotenkin siedettävältä. Itse hoidosta sen verran, että nukutuksen alaisena välilihan läpi työnnettiin kehon sisään suoraan eturauhasen sisään parisenkymmentä tikkua, tai puikkoa. Käsitykseni mukaan näiden kautta sitten annettiin pari tuntia sädehoitoa suoraan kohteeseen. Ja kohteethan oli merkitty niillä pirun kultaharkoilla, jotka sinne joulukuussa tungettu. Toivottavasti ainakin näin tehtiin, koska muuten kyse on kidutuksesta. Tiedättehän sen tunteen kun on ihan järjetön kusihätä? Sellainen, että rakko räjähtää kahden sekunnin päästä? No ensimmäisellä HDR-keikalla minulla tuo tunne kesti 10 tuntia. Lääkkeillä sitä helpotettiin sen verran, että luulin rakon halkeavan vasta 15 sekunnin kuluttua. Ei muuten yöllä uni tullut, ei.

Hoitojen jälkeisen viikon pää ja kroppa molemmat elivät omaa elämäänsä. Päätin etukäteen etten valita ja hoidan hommat kunnolla. Just. Urpo – kuten poikani sanovat. Ensinnäkin pyrstö oli niin kipeä, etten voinut istua kuin pehmeillä istuimilla. Olin molemmilla kerroilla ihan rehellisesti yhden päivän pois töistä ja yritin työskennellä sohvalta käsin. Siitä mitään tullut. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen olimme viikonloppuna Tampereella taekwondokisoissa, jossa jouduin kahdessa matsissa ns. valmentajan penkille tatamin laidalle. Se ei ollut pehmustettu se penkki. Niinpä jouduin koko ajan istumaan tyylipuhtaasti toisella kankulla. Olin ihan varma että kaikki luulivat minun piereskelevän pitkin matsia, kun kerran siten istuin.

Lisäksi HDR-hoitojen seurauksena tuli kamala väsymys. Väsytti, mutten saanut nukuttua. Uutena juttuna pääsin kokeilemaan ummetusta. Molemmilla kerroilla oli 4-5 päivää myös sellainen etova, yököttävä olo. Muutamana päivä ei tehnyt mieli muuta kuin salaattia. Se on jo sinänsä minun tapauksessani sairaus. Oli siinä varmaan jotain muutakin. Siinä on riemussa pitelemistä kun on 5 päivää paha olo, sattuu perseeseen, vatsassa on ähkyn tunne, paska ei tule ja väsyttää niin perkeleesti. Ja tekee mieli salaattia. Ai niin, pissa tulee sillain ihan ujosti. Vähän niin kuin vanhat mummot ajaa talvella. Ohjeiden mukaisesti piti juoda paljon ja hoitojen ja lääkkeiden vuoksi juoksin kaksi ensimmäistä päivää kusella 10 minuutin välein. Ja sitten se pissa tulee tippa kerrallaan kuin vanhalla miehellä. Voi jumaleishon – eikö tässä ole jo tuttua miestä tarpeeksi kiusattu?

Mutta jotenkin tuohonkin pystyy asennoitumaan. Lapsille ei tietenkään voi näyttää mitään, eli sekin laittaa tietysti skarppaamaan. Onneksi vaimoni Heli on vahva ja kantaa paljon enemmän kuin oman osuutensa koko prosessista. Ilman Heliä ja hänen hienoa asennoitumistaan koko paketti olisikin huomattavasti vaikeampi niellä.

Väitän, että aika paljon omaa sairauttaan voi myös itse kontrolloida. Tai ei ehkä itse sairautta, mutta sitä miten se sinuun vaikuttaa. Varsinaisten hoitojen sarja on nyt kestänyt kuutisen viikkoa. Tähän sisältyy molemmat minulle määrätyt HDR-hoidot. Kaksi päivää (pois lukien sairaalapäivät) olen joutunut olemaan pois töistä kamalan olon vuoksi. Myös parit taekwondotreenit olen joutunut jättämään väliin. Kuitenkin olen jopa käynyt muutaman kerran kahvakuulassa. Toki kaikissa treeneissä on joutunut ottamaan hieman normaalia rennommin, sillä väsymys verottaa ja kunto loppuu nopeammin. Töissä olen huomannut keskittymiskykyni hieman kärsineen, mutta ainakin kahvia olen pystynyt muille keittämään.

Totta kai eri ihmisillä kyseinen sairaus puree eri tavalla. Jollain kovemmin ja toisilla pehmeämmin. Tämä on vain minun tapani käsitellä tämä juttu – työnnän sen pois ja teen sitä mitä normaalistikin. Vain väsyneempänä.

Vielä 12 sädehoitokertaa jäljellä ja sitten tauti on tapettu. Mistähän minä sitten kirjoitan.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 + 3 =